sää

Holiday Club Katinkulta  
Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti

Myyntipalvelu
Puh. 020 1234 904
Fax (08) 6697 497

Sähköposti


Kartta
Katso sijainti ja ajo-ohjeet

HARRASTEET

Golf

Katinkullan Nuas -niminen, kaudelle 2008 uudistunut championship-tason golfkenttä on monien mielestä yksi Suomen kauneimpia. Aivan hotellin vierestä avautuva kenttä polveilee Vuokatin upeissa järvi- ja kangasharjumaisemissa.

Kenttämme on isännöinyt useita mestaruuskilpailuja: kolmet SM-, yhdet PM- ja kruununa vuonna 1999 järjestetyt EM-kilpailut kertovat kenttämme korkeasta tasosta. Finnish Golf Tourin käynnistymisestä vuonna 2002 lähtien kenttämme on ollut vuosittain mukana ja säilyttänyt asemansa maamme kärkikenttänä.

Heinäkuussa 2008 avattiin myös uusi 6 väyläinen Tenetti -niminen klubikenttä ja elokuulle 2008 valmistui myös Vuokatti -niminen Par3 -kenttä.

Talvi vaihtuu kesäksi Vuokatissa nopeasti. Kentät avataan yleensä toukokuun ensimmäisellä tai toisella viikolla ja kausi kestää lokakuun loppupuolelle. Kesän erikoisuutemme on keskiyön golf. Lähes kuukauden ajan meillä voi todellakin pelata golfia ympäri vuorokauden.

Harjoitusmahdollisuudet ovat kentillämme hyvät. Hyvin varustetulla rangellamme voit halutessasi aina lyödä ruoholta. Kymmenpaikkainen lyöntikatoksemme tekee harjoittelun mukavaksi säällä kuin säällä. Viisi putti- ja chippiviheriötä, harjoitusbunkkerit sekä pitch&putt-kenttä muodostavat hyvän kokonaisuuden lähipeliharjoittelua varten. Golfkoulumme on Suomen suosituimpia.

Kaikissa golfiin liittyvissä asioissa teitä palvelee Kainuun Golfakatemia, puh. 046-6225090, http://www.kainuungolfakatemia.fi/  

Valtakunnallinen myyntipalvelu avoinna

Ma-pe klo 8-20


Puheluiden hinnat 020-numeroihin:

Lankapuh: 0,0828 €/puh + 0,07 €/min
Matkapuh: 0,0828 €/puh + 0,17 €/min



Puhelun hinta 010-numeroon:

0,0828 €/puh + 0,1199 €/min

S-etukortti

Yhteystiedot Yritystiedot Meille töihin Sivukartta Sivujen käyttöehdot Tietosuoja Copyright

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications